Kevät työntyy silmille nähtäväksi puiden silmuina, hitaasti aukeavina lehtinä ja vanhan nurmen läpi puskevana vihreänä mattona. Kevät on aikaa, jolloin asiat tapahtuvat yhtä aikaa liian nopeasti ja hitaasti.
Akateemisen maailman kalmanviivat vilistävät silmissä ja huippuunsa viritetyt tehot kaatavat niin henkilökuntaa kuin opiskelijoita ilta illan jälkeen unten maille lattiaa viistävät silmäpussit sängyn laidalla roikkuen. Illalla toivoo yön tuntien kuluvan hitaasti, mutta aamu on aina yhtä nopeasti edessä. Aurinko ei viitsi edes laskea niin mitättömän lyhyen yön vuoksi.
Vanha kansa sanoi, että hiljaa hyvä tulee. Tämän ajan ministerit puhuvat ripeiden tulosten puolesta ja aikaa mitataan rahassa. Kummallista mittaustuloksissa on, että jos aikaa kuluu paljon, rahaa tulee vähän ja toisinpäin. Yhteiskunnan vaatimusten mukaan lyhyessä ajassa täytyy tulla paljon tuloksia, siis rahaa. Mutta syntyykö kiireellä uusia ajatuksia, oivalluksia, onnellisuutta?
Taiteeseen ja tutkimukseen saa kulumaan sekä rahaa että aikaa, mutta tulokset antavat usein odottaa itseään, eivätkä ne aina ole halutun luonteisia. Taide opettaa tekijälleen ennen kaikkea kykyä sopeutua odottamattomiin tapahtumiin, hukkamateriaalin tuottamiseen, epäonnistumisiin ja joskus harvoina hetkinä ihmeisiin, kykyyn lentää ja nähdä näkymättömiä maailmoja. Taide opettaa kärsivällisyyttä ja uskoa siihen, että jonakin päivänä työ alkaa kantaa.
Hitaan ajattelun ja toiminnan puolesta ovat puhuneet monet kansainvälisesti tunnetut tutkijat eri aloilta. Aivotutkijat varoittavat muistin ylikuormituksesta, hoppuilun ja hosumisen tyhmentävästä vaikutuksesta. Taide ja luovuus, humanistinen sivistys ja inhimillisesti hyvä elämä on julistettu talouskasvua tärkeämmäksi (ks. Nussbaum M.C. Talouskasvua tärkeämpää. Gaudeamus, 2011). Humanistinen sivistys rakentuu kuitenkin hitaasti, eikä luovuus ole nopeuslaji. Aikamme vaatimukset ovat vaikeasti toteutettavissa, kun pitäisi pystyä yhtäaikaisesti etenemään nopeasti sekä syvyyssuunnassa että eteenpäin. Miten siinä edes ehtii huomata, tuliko matkalla vastaan jokin uusi ja ihmeellinen otus, tuntematon laji, ennenkuulumaton ääni, jos vauhti on kuin maantiekiitäjällä?
Aika vaatii innovaatioita, uusia keksintöjä, jotta ihmiset tulisivat onnellisimmiksi. Sillä kaiketi uusien keksintöjen tarkoitus on lisätä onnea ja elämän mielekkyyttä? Hitaan ajattelun liikkuvat laboratoriot tutkivat hyvää elämää, syvyyteen ja korkeuksiin kurkottavia elämyksiä. Liikumme ihmiselle luontaisella vauhdilla, kävelytahtia, joskus ehkä hiukan hölkäten. istumme ja ihmettelemme. Välillä liike voi olla vain pään sisäistä, ajatusten ajelehtimista.
Meillä on päämäärä: oppia kiirehtimään hitaasti.
Jaana Erkkilä
Hidastamisesta tulee mieleen japanilaisen zenmestarin Shunryu Suzukin (1905-1971) opetukset, ja erityisesti eräs kohta hänen opetuksessaan ”Arkielämä on kuin elokuvaa”("Kirjeitä tyhjyydestä – Zen ja elämisen taito" 2014). Siinä hän puhuu valkokankaasta valkoisena, tyhjänä kankaana, jota valkaistaan: ”Tuo valkoinen kangas ei ole mitään sellaista, jonka voisitte saavuttaa, sillä se on teillä koko ajan. Ette kuitenkaan tunne sitä, koska mielenne on liian kiireinen. Aika ajoin teidän tulisikin lopettaa kaikki toiminta ja valkaista kangas. Se on zazenia [eli istumameditaatiota]. Se on arkielämämme perusta ja meditaatioharjoituksemme perusta. Ilman tällaista perustaa harjoitus ei toimi. Kaikki saamanne opetukset käsittelevät sitä, kuinka kankaasta saadaan siisti ja valkoinen, vaikka takertumisen kohteiden ja aiempien tahrojen vuoksi se ei koskaan olekaan puhtaan valkoinen.”
VastaaPoistaKalle Lampela