Paras turisti on hidas turisti

Millainen matkailija olisi täkäläisen matkailuelinkeinon kannalta paras mahdollinen? Millainen reissaaja olisi erityisen tervetullut Suomeen?

Paras turisti on hidas turisti

Paras turisti vitkastelee Suomenniemellä hyvän tovin. Hän kuhnailee Mikkelissä päivän pari ja kuluttaa sitten viikon kulkiessaan pikkukylien kautta Kuopioon. Hidas matkailija kylvää rahaa ympärilleen reippaasti enemmän kuin pikavisiitillä Helsingissä tai napapiirillä pistäytyvä tehoturisti. Hidas matkailija pysähtyy pikkukylissä ja toritapahtumissa, käyttää palveluita, maistelee paikallisia erikoisuuksia.

Hakusessa on siis maassamme pitkään ja hartaasti reissaava henkilö. Autolla tai moottoripyörällä ei näin pienessä maassa kuitenkaan kauaa matkailla. Eikä kävellen, siitä pitävät hyttyset huolen. Ja junalla pääsee vain radanvarren paikkakunnille.

Kuva: Outdoors Finland

Paras matkailija liikkuu polkupyörällä. Pyöräilijän hiilijalanjälki on rutkasti pienempi kuin autoilevan tai lentävän turistin. Pyörämatkailija auttaa osaltaan pitämään Suomen puhtaana ja meluttomana. Pyöräily on eettisesti kestävä tapa liikkua paikasta toiseen.

Pyöräilijät ovat matkailijoiden eliittiä taloudenkin näkökulmasta. Kanadalaisen tutkimuksen mukaan pyöräilevä turisti kuluttaa päivittäin kuusi prosenttia enemmän rahaa kuin muut lomailijat. Birminghamin yliopiston selvityksen mukaan pyöräilijät kuluttavat yhtä reissua kohti peräti yhdeksän prosenttia enemmän kuin muut matkailijat. Lisäksi kaksi kolmesta polkupyörävaeltajasta kaavailee palaavansa samalle seudulle uudelleen parin vuoden sisällä. Pyöräilijä kytkeytyy väkevin tunnesitein siihen reittiin ja niihin maisemiin, joiden läpi ponnistelee.

Pyöräilijät tarvitsevat monenlaisia palveluja. Kun on päivän polkenut, on huikea nälkä ja lihaksetkin huutavat hemmottelua. Hotellit ja leirintäalueet, ravintolat, pikaruokalat ja marketit ottavat pyörävaeltajat avosylin asiakkaikseen. Hän tankkaa ruokaa ja juomaa. Hän hierottaa kipeytyneet lihakset, käy ehkä elokuvissa tai museossa, ja ostaa pääsylipun johonkin suomalaiseen kesätapahtumaan.

Kuva: Janne Sinisammal

Pyöräilevä matkailija haluaa päästä tavanomaisten matkakohteiden ulkopuolelle, tutustua paikalliseen elämäntapaan ja ihmisiin sekä hyödyttää paikallistaloutta mikrotasolle saakka. Sähköpyöräturistit pysähtyvät mieluusti lataamaan akkujaan maaseudun nähtävyyksien ja tapahtumien äärelle. Suopotkupallo, eukonkanto ja ilmakitaran soitto ovat Keski-Euroopan vanhoista sivistysmaista saapuville matkailijoille jotain… hmm… erilaista. Iltaviihteen lisäksi pyöräilijät tarvitsevat menopeliensä huoltamiseen ja korjaamiseen erikoisliikkeiden palveluita. Osa polkijoista vuokraa pyörän seikkailuaan varten.

Mahdollisimman pitkäkestoisen Suomessa viipymisen takaava pyöräilyreitti kulkee Helsingistä Utsjoelle. Utsjoen likellä on Nordkapp. Se on Manner-Euroopan pohjoisin maanteitse saavutettava kolkka ja sillä on maaginen vetovoima Keski-Euroopan matkustavaisten kansojen keskuudessa. Nordkappissa käy vuosittain 200 000 turistia.

Helsinki–Nordkapp -pyöräilyreitti

Siinä se on.

Kiihoke, jolla saadaan joukoittain maksukykyisiä saksalaisia, ranskalaisia ja italialaisia pyöräilyatleetteja etenemään hitaasti halki Suomen etelästä pohjoiseen. European Cyclists' Federation ECF eli Euroopan pyöräilyjärjestöjen kattojärjestö onkin linjannut EuroVelo 11 -reitin kulkemaan Helsingistä Jyväskylään ja Kuopioon. Kalakukkokaupungista reitti jatkuu Ouluun, Rovaniemelle ja lopulta Pohjoisen jäämeren rannalle Nordkappiin. Länsi- ja Itä-Suomeen on suunniteltu EuroVelo 10 ja 13 -reitit, joita pitkin pääsee myös matkaamaan etelästä pohjoiseen.

Kuva: RA Torsten Kellotat

Jos fysiikka ja varusteet ovat kunnossa, reilun parintuhannen kilometrin matkan Helsingistä Nordkappiin polkaisee kymmenessä päivässä. Kysykää vaikka saksalaiselta Oliverilta. Suomalainen Dima nautiskeli matkasta pohjoiseen kolmisen viikkoa. Kovakuntoisimmat seikkailijat polkevat reitin tietysti edes-takaisin. Jotkut pyöräilevät itärajaa pohjoiseen ja palaavat lännen rannikkoreittiä etelään – kaksi täysin erilaista Suomea samalla matkalla! Menomatkalla Järvi-Suomi vaihtuu itärajan vaaroihin ja tuntureihin ja paluumatkalla odottavat rannikkoseudun idylliset puukaupungit.

Iso ongelma vain on, että Suomessa EuroVelo -reiteiltä pääosin puuttuvat kyltit ja opasteet. EuroVelo 11 -reitistä ainoastaan alkuosuus Helsingistä Jyväskylään ja muutama pätkä pohjoisempana ovat tältä osin kunnossa. Itärajaa myötäilevä EuroVelo 13 on olemassa vain suunnittelupöydällä. EuroVelo.com -sivustolla ainoastaan Suomen rannikon kiertävä EuroVelo 10 on merkitty valmiiksi.

Kuva: Sanna Kullberg

Kyltit ja opasteet ovat vieraassa maassa vaeltavalle kulkijalle kuitenkin tärkeitä. Ne luovat turvallisuuden tunnetta. Kyltit todistavat, että et ole eksyksissä. Ne kertovat paljonko matkaa on jäljellä majapaikkaan ja mistä löytyy syötävää. Kylteillä on huikea markkina-arvo.

Nordkapp. Kuva: A.Ziemons.

Kiintoisa verrokki Helsinki–Nordkapp -vaellusreitille on Ranskan ja Espanjan rajalta Pohjois-Espanjan halki kulkeva 800 kilometrin pyhiinvaellusreitti, Camino Francés. Santiago de Compostelan katedraalin yhteydessä toimiva pyhiinvaellustoimisto myöntää vuosittain parille sadalletuhannelle vaeltajalle todistuksen pyhiinvaelluksen suorittamisesta.

Camino Francés -reitillä on opasteita 
riittävästi koko 800 kilometrin matkalla. 
Pyhiinvaeltajat eivät tarvitse karttaa.
Kuva: Janne Sinisammal

Pyhiinvaeltajat kuluttavat reitin varren paikkakunnilla vuosittain euron jos toisenkin. Harrastetaanpa hieman matematiikkaa. Camino Francésin patikointi kestää noin kuukauden. Kun lisäksi tiedetään majoitukseen ja ruokaan kuluvan 30–50 euroa päivää kohti, voidaan yhden pyhiinvaeltajan laskea kuluttavan 900–1500 euroa koko reissun aikana. Kun kulkijoiden lukumäärä otetaan kertoimeksi, saadaan selville, että Camino Francés imuroi pyhiinvaeltajilta vuosittain 180–300 miljoonaa euroa.

Erityisinä ”pyhinä vuosina”, jolloin Pyhän Jaakon päivä sattuu sunnuntaille, kulkijoita on tavallistakin enemmän. Edellinen pyhä vuosi oli 2010. Tuolloin pyhiinvaellustodistus myönnettiin 272 412 pyhiinvaeltajalle ja kulutetun rahan määrä nousi edellä käytetyn laskentatakaavan mukaan yli puolen miljardin euron. Todellisuudessa reitin varrella kulutettujen eurojen määrä on aivan tavallisenakin vuotena vielä paljon suurempi, koska läheskään kaikki Camino Francésia pitkin kulkevat eivät päädy tilastoihin. Itsekin olen käynyt patikoimassa tuolla reitillä kymmenkunta kertaa. Näitä retkiä ei kuitenkaan ole tilastoitu, koska en ole viitsinyt jonottaa pyhiinvaellustodistusta tai en ole täyttänyt todistukseen oikeuttavia kriteereitä.

Kuva: Outdoors Finland

Mitä sitten pitäisi tehdä, että Helsinki–Nordkapp -pyöräilyreitti muuttuisi yhtä vetovoimaiseksi matkailukohteeksi kuin Camino Francés?

Aivan aluksi reittiä viitoittavat kyltit ja opasteet on saatava paikoilleen. Asiaa on tähän asti palloteltu liikenneministeriön, liikenneviraston, Pyöräilykuntien verkoston ja Visit Finlandin välillä. Rahoitus on ohjautunut alueelliseen kehittämiseen, eikä valtakunnallisille hankkeille ole herunut paljoakaan. Vaan nytpä meillä on vihdoin liikenne- ja viestintäministeri, joka ymmärtää sekä valtakunnalliset intressit että yrittäjien näkökulman tässä asiassa. Jos Berner hoitaa ministerinpestiä yhtä pontevasti kuin liiketoimia, reittimerkinnät ilmestyvät tienposkeen jo lähitulevaisuudessa.

Reittimerkintöjen lisäksi tarvitaan pätevästi hoidettua viestintää monella kanavalla. YLE voisi kuvata julkkisten pyöräretken Helsingistä Nordkappiin tyyliin ”Polje tähtien kanssa”. Visit Finland voisi kustantaa leegion pyöräileviä bloggaajia ja vloggaajia raportoimaan uudesta eksoottisesta pyörävaellusreitistä. Entä olisiko Suomen Pyöräilyunionilla rahkeita järjestää suuren mittaluokan urheilutapahtuma ”Helsinki-Nordkapp 10 Day Challenge”?

Valtion näkökulmasta Helsinki–Nordkapp -reitin kehittäminen on lähes riskitön investointikohde. Muutaman miljoonan euron panostuksella olisi mahdollista saada aikaan kymmenien tai parhaimmillaan satojen miljoonien eurojen jokakesäinen joukkovaellus ulkomailta Suomeen.

Fiksuinta olisi valjastaa hankkeen viestintää koordinoimaan pieni aloitteleva viestintäyritys, jolla olisi valtava näyttämisen halu. Eikä haittaisi yhtään, vaikka toimitusjohtaja olisi hurahtanut pyöräilyyn. Parasta jälkeä syntyy silloin, kun ammatillinen osaaminen ja intohimo kohtaavat.

Janne Sinisammal

My first experience of a slow-lab and its healing properties – Rovaniemi, June 2016

I was visiting Rovaniemi in Lapland to learn about the vision behind the idea of slow labs.  My contribution, I thought, was to help plan ways in which the slow lab idea might be developed and operationalised, and discuss how its value might be assessed.  So, it could have been similar to most other meetings of academic minds: a little dry, somewhat ‘sterile’, and based entirely on rationality and utilitarianism.

But it was not.

Everyone there was so generous.  Generous of spirit, willingly giving of themselves to me and my colleague, and to others.  They were kind to us and to each other.  And creative.  Creative as in being open to thinking and doing things in different ways, and holding spaces open, so that others could find their creative selves.  And Lapland and its people were quiet and slow.  Quiet and slow in a good way, helping me to slow down, and to feel and experience the love that was all around me.

Therefore, I found myself immersed in a healing environment.  I was not just talking about and discussing the idea of a slow lab, I was IN a slow lab.

Healing is about reconnecting with the essence of yourself, which is a part of the greater truth and soul of the Universe.  The core of that soul is love.   Healing can only occur where there is love and when people feel safe.  And it can be facilitated by that opening up of our imagination, and letting go of the constraints of our physical selves, that is creativity, that is art.

On our way back I said that I felt ‘rejuvenated’ by my first, brief visit to a slow lab.  That was a way of saying that I had experienced healing while there.

What a wonderful experience.  What a great way of developing healing environments.

Paul Dieppe